Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.


Hilja Lipponen- Murtovaaran viimeinen asukas

Kun Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö syksyllä 1967 osti Murtovaaran tilan museoksi, se myönsi talossa asuvalle ”neiti” Hilja Lipposelle elinikäisen asumisoikeuden rakennuksiin. se oli oikea ja ennakkoluuloton päätös. Tuleva museo sai paitsi vakituisen asukkaan, myös asiantuntevan oppaan.

Kaksi vuotta museon avajaisten jälkeen opettaja Hannu Heikuralta kysyttiin mikä Murtovaarassa eniten kiehtoo turisteja. Heikura vastasi, että Hiljahan se näyttää eniten kiehtovan. Ihmiset halusivat kuulla hänen puhuvan entisistä ajoista. Ulkomaalaisia taas eniten ihmetytti Hiljan piipunpoltto. Innostuneet kävijät olivat edellisenä talvena lähettäneet hänelle Saksasta lahjaksi uuden komean piipun. Hiljan mielestä se oli mukava ja tarpeellinen lahja.

Vaikka Murtovaarasta oli tullut museo, Lipposen suvun henki ja elämä jatkuivat sen suojissa. Hilja Lipposesta, joka oli syntynyt 1916, oli tullut eräänlainen elävä museoesine. Hänen tarinoittensa ja muistelustensa myötä perimätieto Lipposten vanhoista ajoista, rakennuksista, komeasta karsikkopetäjästä ja entisistä ihmisistä välittyi monille kävijöille.

Hilja Lipponen pysytteli uskollisesti koko ikänsä Murtovaaran pihapiirissä. Sodan aikana hän joutui neljäksi kuukaudeksi evakkoretkelle Nurmoon, pari kertaa hän kävi Nurmeksessa, kerran Kuopiossa ja kerran vuodessa Valtimolla.

Hiljan isä Otto Lipponen oli ankara, taitava ja kotirakas mies. Hän kirjoitti laski ja luki hyvin. Osasi tehdä reet, saavit, työvälineet ja kengät itse. Hän kuoli 1950- luvulla. Äidin kuollessa 1950-luvulla emännyys jäi 17- vuotiaalle Hiljalle. Mutta äidiltä hän oli ehtinyt oppia kaiken tarpeellisen. Emännyyden hoitamisessa tarvittiinkin tarmokkuutta, sillä samaan aikaan alkoi suurten savotoiden aika Murtovaarassa. Savotoiden aikana talossa asui 30-50 henkeä. Kamareissa asuivat metsäherrat, kun taas Lipposet- isä, Hilja ja Kalle -setä- elivät pirtissä savottalaisten kanssa. Ulkosuojat olivat täynnä hevosia.

Hilja ehti käydä kolme viikkoa kiertokoulua, sitten oli palattava huolehtimaan talon miehistä. Nuoruus kului ahkerassa työnteossa. Useampipäinen karja oli hoidettava, tarvittavat jauhot jauhettava käsikivillä ja vesi kannettava pihakaivosta tai ajettava hevosella järvestä. Kalle-sedän kuoleman jälkeen miehistä työvoimaa edusti Hiljan asuinkumppanina elänyt Veikko Karhunen, joka oli tullut Kajaanista heinätöihin ja jäänyt sille tielleen. Veikko kävi kaupalla, hoiti juoksevat asiat ja kalasti särvintä pöytään.

Kun Murtovaarasta tuli talomuseo, se muutti ainakin kesäksi Hiljan elämän. Hän sai turisteista lukuisan määrän hyviä ystäviä ulkomaita myöten. Radiosta Hilja kuunteli jumalanpalveluksen ja uutiset.

Kesällä 1985 Hilja Lipponen joutui hoitoon Valtimon vanhainkotiin. Käärme oli pistänyt häntä halkopinossa. Hilja Lipponen kuoli 70-vuotiaana Nurmeksen terveyskeskuksessa ( Laaksonen Pekka: Murtovaara-Kruununmetsätorppa Valtimolla 2008 )