Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Murtovaaran ensimmäinen savupirtti valmistui 1840-luvulla, jolloin Tahvo Saastamoinen perusti paikalle mäkituvan. Mäkituvat olivat kylien yhteismaille rakennettuja mökkejä. Kun isojaossa 1837-1847 yksityinen ja kruunun maa erotettiin toisistaan, jäi Murtovaaran mäkitupa kruununmaalle. Isojaossa kruunu julisti omikseen ne kylien yhteismaat, joihin taloilla ei ollut omistusoikeutta. Kaskiviljelijä Saastamoinen halusi itsenäistää mäkitupansa kruunun uudistilaksi, mutta hänen 1851 tekemäänsä anomusta ei hyväksytty.

Murtovaaran mäkituvan osti 1859 Matti Lipponen. Kruununmetsien luvatonta käyttöä valvoi tuolloin metsähallinto. Valtimollekin syntyi metsänvartijoiden talojen sekä kruununmetsätorppien verkosto. Lipponen teki Metsähallituksen kanssa kruununmetsätorppasopimuksen 1868, joka takasi asumisoikeuden torpalla ilman päivätyövelvollisuutta. Käytännössä kruununtorpat, joita Suomessa oli kaikkiaan yli 6 000, olivat itsenäisiä tiloja. Sopimus mahdollisti puun kaadon rakennuksia varten ja velvoitti pitämään pihapiirin kunnossa, mitä seurattiin katselmuksilla. Murtovaara lunastettiin Metsähallitukselta itsenäiseksi asutustilaksi 1931.

Murtovaarassakin majoitettiin 1890-luvulta alkaen metsäsavottalaisia, sillä Kaakkois-Suomeen perustetuille suurille metsäyhtiöille Ylä-Karjala oli tärkeä puuraaka-aineen lähde.

Kansanperinteen tallentaja Samuli Paulaharju vieraili Murtovaaran tilalla 1907, kirjasi tilan rakennukset ja luetteli mm. savupirtin lukuisat orret: haahla-, päre-, tupakka-, heinänkuivuu-, ainespuiden kuivuu- ja lankaorren. Säilyneet paritupana olleet vanhat savupirtit siirrettiin pois pihapiiristä 1800–1900-lukujen vaihteessa. Uutta pitkää paritupamallista asuinrakennusta ruvettiin rakentamaan 1895. Perinteisesti tilan puurakennuksia usein täydennettiin, siirrettiin ja uusia rakennettiin.

Murtovaaran perinteisenä säilynyttä rakennuskantaa dokumentoi jo 1930-luvulta alkaen muiden muassa Muinaistieteellinen toimikunta. Lipposen perikunta myi tilan 1964 uudelle omistajalle, joka esitti taloryhmää siirrettäväksi ulkoilmamuseoon, esimerkiksi Seurasaareen, edustamaan pohjoiskarjalaista rakennusperinnettä.

Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö osti tilan 1967. Muinaistieteellisen toimikunnan valvonnassa rakennuksia siirrettiin ja korjattiin 1968-1972. Tila haluttiin pitää tilaa asuinkelpoisena, Murtovaaraa toistasataa vuotta asuttaneen Lipposen suvun viimeinen edustaja eli tilalla vuoteen 1987 saakka. Muinaistieteellisestä toimikunnasta Alfred Kolehmainen laati rakennuksille 1960-luvulle ominaisen korjaussuunnitelman, jonka päätavoitteena oli palauttaa entisaikojen rakennuskokonaisuus ja ehjä pihapiiri siirtämällä sekä rekonstruoimalla rakennuksia ja niiden osia. Työssä käytettiin myös rakennustyypeille vieraita materiaaleja ja detaljeja. Kaikkien rakennusten katot uusittiin ja savupirtit koottiin parituvaksi pihapiirin pohjoissivulle. Murtovaaran talomuseo luovutettiin Valtimo-seuralle ja pohjoiskarjalaista kansanomaista kulttuuria esittelevä Murtovaaran talomuseo avattiin 1972.

Murtovaaran rakennusten restaurointi 2000-luvun alussa tähtäsi asuun, jossa rakennukset olivat materiaaleiltaan ja työtavoiltaan 1930-1950-luvuilla. Työt toteutettiin Teknillisen korkeakoulun Arkkitehtuurin laitoksen opiskelijoiden perinteisten rakenteiden korjaamiskursseilla. Työssä noudatettiin 1970-1980-luvuilla alkunsa saanutta puurakennusten konservoivaa restaurointitapaa, jossa käytetään perinteisiä työmenetelmiä, materiaaleja ja korjaustapoja.