Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö

KKES perustettiin vuonna 1950 tukemaan karjalaisen kulttuurin jälleenrakentamista. Yhä edelleen säätiön ydintehtävä on karjalaisen henkisen ja aineellisen viljelyn tukeminen ja kehittäminen sekä karjalaisten perinteiden vaaliminen maassamme.

Ydintehtäväänsä KKES toteuttaa myöntämällä apurahoja ja avustuksia, tukemalla tutkimus- ja julkaisutoimintaa, järjestämällä kulttuuritilaisuuksia sekä ylläpitämällä perinnettä säilyttäviä kokoelmia ja laitoksia. Varat apurahoihin, avustuksiin ja kulttuuritoimintaan säätiö saa sijoitusomaisuutensa tuotosta.

Merkittävänä alueellisena toimijana ja kulttuurielämän tukijana säätiön on pidettävä huolta siitä, että myös tulevaisuus on sekä taloudellisesti että moraalisesti kestävällä pohjalla.

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön omaisuuteen kuuluu sijoituskiinteistöjen lisäksi muutamia rakennettua kulttuuriperintöä edustavia kohteita. Säätiö omistaa ja ylläpitää näitä kohteita joko itse tai yhteistyössä muiden kulttuurialan toimijoiden kanssa.Iso pyhä pihlaja navetan ylisten kupeessa. Kuva Johanna TarkkanenIso pyhä pihlaja navetan ylisten kupeessa. Kuva Johanna Tarkkanen

 

Murtovaara esite